Tarina

Turkista pizzeriayrittäjäksi Suomeen

Alem Acar muutti Turkista Suomeen perheensä kanssa vuonna 1995, jolloin Alem oli 15-vuotias. Perheeseen kuului Alemin lisäksi kaksi vuotta nuorepi pikkuveli Ali, seitsemän vuotta nuorempi pikkusisko Sonya ja isä ja äiti. Perhe asettui aluksi Helsingin Kumpulaan, ja Alem aloitti koulun Suomessa. Alun hankaluuksien jälkeen koulunkäynti alkoi sujua ja Alem sai kavereita sekä aloitti uusia harrastuksia, kuten potkupallon pelaamisen kavereiden kanssa.

 

Alem tapasi 19-vuotiaana nykyisen vaimonsa, ja pari sai perheenlisäystä vuoden 2000 alussa. Syntyi pieni poika nimeltä Baha. Alem, hänen vaimonsa ja Baha asuivat pitkään Alemin vanhempien luona, jotta lastenhoitoapu olisi lähellä.

 

Muutaman vuoden kuluttua Alemin perheessä koettiin suuri menetys tämän isän sairastuttua vakavasti ja menehdyttyä. Tähän aikaan Alem päätti veljensä Alin kanssa, että heidän tulisi huolehtia perheestä. Molemmat veljeksistä hakivat ammattikouluun ja pääsivät opiskelemaan tradenomi- ja merkonomilinjoille. Veljekset valmistuivat samaan aikaan vuonna 2002, jonka jälkeen alkoi yritystoiminta.

Mukavan kokoinen pizza

Yritystoiminnan haasteet ja ilkivalta

Alku oli kankeaa, ja molempien teki mieli luovuttaa. Huoli äidistä ja pikkusiskosta sekä omasta vaimostaan ja pojastaan oli kuitenkin suuri, joten Alem piti pintansa ja patisti Alinkin töihin.

 

Veljekset perustivat ensin pienen pizzerian nimeltä ’Kumpulan helmi’ Kumpulan ostoskeskuksen kupeeseen vuoden 2004 kevättalvella. Pizzeria oli suosittu ja kauppa kävi. Tuohon aikaan valikoimista ei löytynyt juuri muuta kuin perinteisimmät pizzat ja muutama kebab-vaihtoehto. Tilat olivat hyvin pienet, joka haittasi ruoanvalmistusta.

 

Alem alkoi tutkia vaihtoehtoja. Voisiko ravintolan siirtää muihin tiloihin Kumpulassa vai kannattaisiko se muuttaa muualle Helsingin alueelle. Alem löysi kuin sattumalta Kumpulasta vuokralle vapautuvan ravintolatilan, ja laittoi oitis paperit vetämään. Pizzeria muutti uusiin tiloihin Kumpulassa vuonna 2006.

 

Uusissa tiloissa kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin Alem oli toivonut. Pizzeria sai osakseen paljon negatiivista huomiota ja ilkivaltaa. Kesäkuun 2007 tapahtuvat olivat viimeinen niitti Alemille. Paikalliset nuorisojengit töhrivät pizzerian ikkunat ja lopulta yön pimeinä tunteina sytyttivät sen palamaan.

 

Kumpulasta Malmille

Tuhopolton seurauksena ensimmäinen yritys kaatui, ja Alem perusti veljensä Alin kanssa Ravintola Alemin Malmille. Ravintola Alem avattiin asiakkaille vuonna 2008, mutta harkittu ja tehokas suunnittelutyö oli aloitettu jo puoli vuotta aiemmin.

 

Alem halusi perheineen pois Kumpulasta, sillä hän ei enää tuntenut olevansa turvassa tuhopolton jälkeen. Hän muutti vaimonsa ja poikansa kanssa Malmille, jonne oli myös ajatellut perustaa tulevan ravintolansa. Menua käytiin läpi moneen otteeseen ennen lopullisten tarjottavien varmistuttua, ja liiketilat ja paikallinen yöelämä olivat tarkkailussa jo ennen vuokrasopimuksen kirjoitusta. Kun ravintola avattiin yleisölle, ruuhka oli päätä huimaavaa. Alem ja Ali olivat innoissaan ja onnellisia päästyään pois vanhasta ympäristöstä.

 

Ravintola Alem nyt

Alkuaikojen jälkeen meno on rauhoittunut. Alem on yhä erittäin tyytyväinen Ravintola Alemin menestykseen ja vankkaan suosioon paikallisten keskuudessa. Hän on kiitollinen malmilaisten ystävällisestä vastaanotosta ja monista vakiasiakkaistaan.

 

Nykyään Alemin ja Alin lisäksi ravintolassa työskentelee myös Alemin 16-vuotias poika Baha. Baha opiskelee täyspäiväisesti kaksoistutkintoa eli suorittaa lukiota ja ammattikoulua samanaikaisesti. Reipas nuori mies löytää kuitenkin aikaa auttaa isäänsä ja setäänsä iltaisin ja viikonloppuisin. Baha hoitaa suurimman osan kotiinkuljetuksista mopollaan sekä auttaa siivous- ja kunnossapitotöissä ravintolalla.

 

Rauhoittumisesta huolimatta Alemilla menee hyvin. Päivän suurimmat ruuhkatunnit painottuvat nykyään lounasaikaan ja viikonloppuöille, jolloin väkeä riittää jonoksi asti. Muina aikoinakaan ei ole tilaa henkseleiden venytykselle, sillä Alem vakuuttaa, että tekevä keksii työtä aina.

Comments are closed.